Tekstit

ToimistoSissit testaa: Modus Vivendin City Bound -kaupunkikisa

Kuva
Ilmassa oli välittömästi todellisen kisan tuntua ja jännitystä! ToimistoSissit olivat taas valmiina toimintaan. Mihin kaikkialle ”sitiseikkailu” meidät veisikään? Jakauduttuamme pienempiin tiimeihin kisaa varten, saimme käyttöömme kirjalliset ohjeet ja suunnistusrepun, jonka sisältämät varusteet aiheuttivat niin hilpeyttä kuin hämmennystäkin. Oli eväitä ja suun kostuketta, mutta myös postimerkki ja laastareita. Toden totta, mielenkiintoinen ilta oli tiedossa!   Saamamme tehtävälista näytti ensisilmäykseltä pitkältä ja päätimme oman ryhmämme kanssa suunnata ensin strategiseen suunnittelupalaveriin läheiseen kahvilaan. Näppärinä ja organisatorisina assareina kävimme tehtävät läpi ja suoritimme osan siltä istumalta samalla kun laadimme hyvän kaupunkietenemissuunnitelman loppujen tehtävien varalle. Kullakin tiimillä näytti olevan omanlaisensa ote ja lähestymistapa tehtäviin. Tehtäväksiantoja toteutettiin niin kirjaimellisesti kuin symbolisestikin, hauskinta oli saavutustemme dok...

ToimistoSissit testaa: Tampereen teatteri

Kuva
Kutsu Tampereen Teatteri lta sai  ToimistoSissit liikkeelle sankoin joukoin, tamperelaiset vahvistettuna pääkaupunkiseudun ToimistoSisseillä. Odotimme mielenkiinnolla uusia ideoita tapahtumiimme sekä tietoa mitä Tampereen Teatterilla on tarjota yrityksille teatterielämyksen ohella.   Tiedottaja Neili Koivuniemi ja asiakkuusvastaava Inka Loppi ottivat meidät vastaan 1913 valmistuneen tunnelmallisen teatteritalon aulassa ja jaettuaan porukkamme kahteen ryhmään johdattivat meidät matkalle teatteritalon uumeniin ja sen mielenkiintoiseen historiaan. Aloitimme teatterikierroksen näyttelijöiden kuvagallerian luota edeten päänäyttämölle, jossa parhaillaan viimeisteltiin illan teatteriesityksen lavasteita. Kuulimme kattavan leikkauksen teatterialan eri ammattilaisten tehtävistä ja näytelmän rakentamisen ja harjoituksien eri vaiheista. Puvustamossa meille kerrottiin mistä kankaat hankitaan ja kuinka puvut suunnitellaan, valmistetaan ja pidetään käyttökuntoisina näytöksestä tois...

ToimistoSissit testaa: GLO Meets

Kuva
ToimistoSissit kävi testaamassa Glo Meets kokoustilat Glo Hotel Kluuvissa. Sanomattakin on selvää, että keskeisempää sijaintia kokoustiloilla ei voi olla. Aleksanterinkadun ja Kluuvikadun kulmassa, keskellä Helsingin keskustaa, toisessa kerroksessa sijaitsevat tilat ovat pehmeän rosoisella tavalla juuri sopivat mitä moninaisimpiin tilaisuuksiin. Suuret ikkunat takaavat luonnonvalon tiloissa silloin kun meillä täällä pohjolassa on valoa tarjolla. Uudistunut hotellin johto oli selvästi ja syystä ylpeä tilojen ja palveluidensa tarjoamista mahdollisuuksista. Pari vuotta sitten sain järjestää tiloissa yhdistyksemme isännöimän "innostus"-teemaisen tapahtuman ja jo tuolloin minä ja ryhmämme koki tilat toimiviksi ja palvelun erinomaiseksi. Innostuimme kovasti! Glo Meetsin palvelukonsepti on ennen kaikkea helppo järjestäjän näkökulmasta, "All Inclusive" -palvelu on monille rentouttavilta lomamatkoilta tuttu konsepti, täällä se taipuu kokousjärjestäjän toiveiden mukais...

ToimistoSissit testaa: SEA LIFE

Kuva
Miltä kuulostaa kuohuviinin ja cocktailpalojen nauttiminen haiden, rauskujen ja muiden merenelävien ympäröimänä? Minusta se kuulostaa mahtavalta ja pääsinkin kokemaan sen, kun ToimistoSissit ja Merirosvot juhlapalvelut järjestivät after work -tilaisuuden yhdessä SEA LIFEn kanssa. Koko merimaailma oli meidän käytössämme, mikä jo itsessään oli mieleen painuva kokemus. Tilaisuus alkoi alkudrinkeillä, jonka jokainen sai valita oman makunsa mukaan runsaasta valikoimasta, ja Merirosvot juhlapalveluiden Tony Laakson tervetulopuheella. Jo kymmenen vuotta alalla toiminut Merirosvot juhlapalvelut järjestää tarpeen mukaan joko koko juhlat avaimet käteen periaatteella tai vain osan juhlista, esimerkiksi tarjoilut tai ohjelman. Juhlien teeman voi ideoida itse tai käyttää hyväkseen Merirosvojen valmiita teemoja; SEA LIFE -suosikkeihin kuuluvat Karibia/Hawai-aiheiset juhlat, mutta esimerkiksi myös James Bond -teema martineineen ja pokeripöytineen sopii hyvin merimaailman tunnelmaan. Meri...

ToimistoSissit testaa: Kuninkaan Lohet, Vanha Viilatehdas

Kuva
Tutuistuimme ToimistoSissien kanssa Kuninkaan Lohien Vanhan Viilatehtaan kokouspalveluihin sekä osallistuimme Stand-Up After Ski:hin perjantaina 27.1. Vantaalla. Tuomo Poukkanen kertoi talon historiasta ja kierrätti meidät niin kokous- kuin saunatiloissakin. Olen aikaisemminkin vieraillut kohteessa, joten myös kartanon puoli on minulle tuttu. Saunatilat sijaitsevat Viilatehtaan yläkerrassa ja niiden yhteydessä on kokoustila, jonka pöytänä toimii vanha ovi. Saunoja on kaksi -  ainutlaatuinen, puulämmitteinen sauna sekä laavakivikiukain varustettu sähkösauna. Terassilla on saunan vilvoittelutila. kuvat: Taija Uusikumpu Ohjelmapalvelua on tarjolla muun muassa koskikalastuksen, melonnan ja lumikenkäilyn parissa. Kuninkaan Lohilla voi järjestää grilli-iltoja, ruoanvalmistuskursseja, blini- ja riistakouluja. Kartanon puolella on arkisin lounasbuffet . Suomen itsenäisyyden juhlavuoden aikana joka tiistai on perinneruokapäivä . Lauantaina 8.4. Kuninkaan Lohet järjestää juhla...

ToimistoSissit testaa: SissiSuosikit 2016

SissiSuosikit on ToimistoSissien jäsenistön keskuudessa vuosittain toteutettava äänestys, joka kertoo, ketkä ToimistoSissi-partneriksi hyväksytyistä tarjoavat esimerkiksi parasta palvelua, tai keiden kokoustilat tai ohjelmatarjonta on tehnyt vaikutuksen. Äänestyksen avulla ToimistoSissit selvittää myös, mikä kaikista Suomen tapahtumatiloista on jäsenistömme mielestä kiinnostavin. Äänestys toteutettiin 16.11.2016 - 9.1.2017 ja tulokset näet tästä raportista:

ToimistoSissit testaa: Holiday Club Tampereen Kylpylä

Kuva
1,5 tunnin junamatka Helsingistä Tampereelle hujahtaa hetkessä läppärin ääressä töitä tehden ja ikkunan läpi maisemista nautiskellen. Kahden kilometrin kävelymatka Tampereen rautatieasemalta Holiday Club Tampereen Kylpylään vetreyttää ja virkistää mukavasti  -  nyt olen valmis ToimistoSissien pikkujouluun! Nautittuamme herkulliset välipalatarjoilut Paussi-kokousaulassa pääsemme kiertämään kylpylän tarjoamia kokoustiloja. Yllätymme tilojen monipuolisuudesta: Entinen puuvillakehräämö tarjoaa nyt niin pienempiä ja luovempia ideointitiloja kuin hieman suurempiakin kokoustiloja, joista osassa on mahtavat jätti-ikkunat, osa on taas varustettu uusimmalla Clickshare-tekniikalla. Lisäksi kylpylästä löytyy Tampereen ainoa auditorio, jonka tuolirivien väleihin saadaan pian myös pöydät. Erityisen ihanat ovat olohuonemaiset kokous- ja juhlatilat, joista on suora pääsy KlubiKeittiöön. Tiloja voi varata yhdessä tai erikseen, ja täysvarustellussa KlubiKeittiössä voi järjestää vaikka y...