Oman osaamisen tunnistaminen
Miten tuoda oma osaaminen näkyviin?
Olen törmännyt useissa keskusteluissa siihen ongelmaan, että assistenttien on vaikea tunnistaa ja sanoittaa omaa osaamistaan. Tähän voi olla useita syitä.Assistentin työ on usein taustatyötä. Tehtävänä on auttaa muita onnistumaan, joten assistentin saavutuksia ei aina huomata. Lisäksi tehtävät vaihtelevat päivittäin ja osaaminen voi koostua monesta pienestä palasesta, jolloin kokonaiskuvan hahmottaminen on vaikeaa.
Usein assistentit myös ajattelevat, että osa työstä on ”itsestään selvää”, eikä nähdä sitä, että kyse on ammattiosaamisesta. Kannattaakin tutustua muiden alojen osaajiin. Tervehenkinen vertailu voi auttaa tunnistamaan omaa osaamista paremmin.
Osaamista voi myös olla hankala sanoittaa, koska se on jotain abstraktia ja jatkuvasti kehittyvää. Alla vinkkejä, joiden toivon auttavan osaamisen tunnistamisessa.
Mitä osaaminen on?
Osaaminen on kykyä toimia eri tilanteissa tavoitteellisesti ja tuloksellisesti. Osaaminen koostuu paitsi tiedoista ja taidoista, myös kokemuksesta, asenteesta ja motivaatiosta.Toisin sanoen osaamista ei ole vain se, mitä tiedämme tai osaamme, vaan myös kykyä ja halua hyödyntää tietoa käytännössä.
Osaamisen pohjana on koulutus ja työkokemus. Sen lisäksi osaamisen kokonaisuuteen vaikuttavat yleiset työelämätaidot, persoonallisuus ja esimerkiksi harrastuneisuus.
Oman osaaminen tunnistaminen ja sanoittaminen on välttämätöntä vähintään uutta työtä hakiessa. Se on tärkeää myös ammatillisen kehittymisen vuoksi. Se auttaa sanoittamaan osaamista ja koulutustarpeita esimerkiksi kehitys- ja tavoitekeskusteluissa. Lisäksi osaamisen tunnistaminen tekee omaa työtä ja sen vaikuttavuutta näkyväksi ja voi lisätä myös ammatillista itsevarmuutta.
Keinoja oman osaamisen tunnistamiseen
Osaamisen tunnistaminen edellyttää itsetuntemusta. Osaamisen hahmottamiseksi voit kirjata ylös esimerkiksi seuraavia asioita:- Mitä teen mieluiten? Mistä asioista nautin?
- Missä olen hyvä? Mistä saan kiitosta?
- Milloin olen onnistunut? Mitä taitoja silloin käytin?
- Mistä ärsyynnyn? Mitä välttelen? Miksi?
- Mitä en vielä osaa?
- Mikä erottaa minut muista? Mihin olen erikoistunut?
Tässä voi auttaa osaamispäiväkirjan pitäminen. Kun kirjaa säännöllisesti ylös, mitä on tehnyt ja miten on onnistunut, on kokonaiskuvan hahmottaminen myöhemmin helpompaa. Jos mahdollisuuksia on, myös mentoroinnista, coachauksesta tai ammattilaisen tekemästä osaamiskartoituksesta voi olla apua.
Lisäksi kannattaa pyytää palautetta työkavereilta, asiakkailta, ystäviltä ja perheenjäseniltä. Voit yllättyä, mitä vahvuuksia ihmiset sinussa näkevät!
Sanoita osaaminen konkreettisesti
Osaamisen tunnistamisen lisäksi se pitää vielä osata kuvata ja ”myydä” muille. Osaamisen sanoittamiseksi tarvitaan tietoista ajattelutyötä. Kannattaa kokeilla myös visualisointia. Asiat pitää viedä konkretian tasolle. Adjektiivilistoista tulisi päästä tekemisen kuvaukseen. Sen sijaan, että kuvaat olevasi ”ahkera, tehokas, energinen ja iloinen” käytä mieluummin esimerkkejä:
”Vien oma-aloitteisesti aloitteita eteenpäin, huolehdin projektit loppuun aikataulun ja budjetin puitteissa ja pyrin levittämään ystävällistä työkulttuuria ympärilleni. Olen esimerkiksi henkilöstökyselyn perusteella kehittänyt yrityksen perehdytysprosessia, jonka jälkeen tulokaskyselyn arvosanat nousivat 1,5 %-yksiköllä.”
Perinteisen hissipuheen kirjoittaminen auttaa tiivistämään omaa osaamista. Lisäksi voit miettiä, miten vastata esimerkiksi seuraaviin kysymyksiin:
- Mikä on ydinosaamistani ja mikä täydentää sitä?
- Miten vertaudun muihin alan osaajiin?
- Miten voin osoittaa osaamiseni käytännössä?
- Mitä vaikutuksia tai tuloksia olen saanut aikaan?
Lopuksi, muista myös olla armollinen itsellesi. Osaaminen kehittyy, siispä osaamisen tunnistaminen ja sanoittaminen ei ole myöskään kertaluontoinen tehtävä, vaan jatkuva prosessi. Onnea matkaan!
Jennamaria Pennanen, Johdon assistentti, Hoas
ToimistoSissit on sihteerien ja assistenttien
ammatillisen tiedon ja kokemuksien jakamisen verkosto – jotta meidän jokaisen
ei tarvitsisi keksiä pyörää uudelleen! Liity seuraan ilman jäsenmaksua
osoitteessa www.toimistosissit.fi

Kiitos hyvästä bloggauksesta. Osaamista pitäisi aina aika ajoin tarkastella. Täysin samaa mieltä siitä, että se on haastavaa. Kun saa jonkun pienenkin asian ratkaistua, on helppo jatkaa tutkimusmatkaa eteenpän. Been there, done that!
VastaaPoistaOman osaamisensa kuvailu käyttäen apuna työpanoksen aikaansaamia tuloksia luvuin ja arvioin, hyvä esimerkki! Oiva keino tuloshakuiselle ja tehokkuutta arvostavalle kuulijalle hahmottaa, miksi osuuteni prosessissa on tärkeä.
VastaaPoistaJa hissipuheen harjoittelu on hyvä vinkki myös. Koskaan ei voi tietää, missä seuraava innostava haaste tulee vastaan. Ehkä jo tänään, ollaan valppaina 😃
Kiitos oivalluttavasta blogitekstistä. Siinä olevat vinkit sopivat mainiosti moneen tilanteeseen ja lisäävät itseymmärrystä. Konkreettiset kysymykset oli napakasti mietitty!
VastaaPoista